Katolilaiset uskovat, että traditio on yhtä tärkeä kuin Raamattu, ja tämä ymmärrys on järkevä, kun tarkastellaan, kuinka itse Raamattu muodostettiin. Kirkon ensimmäisinä vuosina kristityillä ei ollut täydellistä Uutta testamenttia, ja se, mikä piti Jeesuksen opetukset elävinä, oli suullinen traditio, joka siirtyi sukupolvelta toiselle. Uuden testamentin ensimmäinen kirja, joka oli Pyhän Paavalin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille, kirjoitettiin vasta noin vuonna 50 jKr., noin 20 vuotta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen.
Tänä aikana Jeesuksen opetuksia välitettiin elävästi apostolien saarnan ja kristillisten yhteisöjen kautta. Traditiolla oli ratkaiseva rooli tässä prosessissa. Vaikka Uuden testamentin kirjat kirjoitettiin myöhemmin, kesti vuosisatoja, ennen kuin kirkko virallisesti määritteli, mitkä tekstit sisällytettäisiin Raamattuun. Raamatun kaanon suljettiin vasta 300-luvun lopulla, vuonna 397 jKr., Kartagon kirkolliskokouksessa. Siihen asti uskoa elettiin ja opetettiin pääasiassa tradition kautta, ja apostolit ja heidän seuraajansa säilyttivät ja välittivät Kristuksen opetukset.
Uuden testamentin kirjeet, kuten Paavalin, Pietarin ja Johanneksen kirjeet, kirjoitettiin hyvin erityisiin tarkoituksiin: ohjaamaan, korjaamaan ja vahvistamaan kristillisiä yhteisöjä. Nämä kirjeet eivät alun perin olleet tarkoitettu Raamatun muodostamiseen; niitä luettiin kirkoissa rohkaisemaan kristittyjä ja auttamaan heitä elämään evankeliumin mukaan. Vasta myöhemmin kirkko tradition kautta tunnisti, mitkä näistä kirjoituksista olivat Jumalan inspiroimia ja tulisi sisällyttää pyhiin kirjoituksiin.
Sanomalla, että "traditio on yhtä tärkeä kuin Raamattu", tunnustetaan, että ilman traditiota meillä ei olisi edes Raamattua sellaisena kuin sen tunnemme. Traditio säilytti Kristuksen opetukset kirkon ensimmäisinä vuosisatoina ja sen kautta kirkko pystyi tunnistamaan, mitkä kirjat kuuluivat Uuteen testamenttiin. Lisäksi traditio auttaa meitä tulkitsemaan Raamattua oikein. Ilman sitä jokainen voisi tulkita Raamattua eri tavalla, mikä johtaisi hämmennykseen ja jakaantumiseen.
Selkeä esimerkki tästä on ehtoollinen. Katolinen usko, että leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, juontaa juurensa sekä Raamatun sanoihin että kirkon käytäntöön apostolien ajoista lähtien. Traditio on vuosisatojen ajan auttanut kirkkoa ymmärtämään ja elämään tätä todellisuutta syvemmin, säilyttäen Jeesuksen viimeisellä ehtoollisella välittämän opetuksen.
Siksi katolilaisille traditio on yhtä tärkeä kuin Raamattu, koska molemmat ovat peräisin samasta lähteestä: Jumalasta. Ne kulkevat yhdessä, täydentävät toisiaan ja ovat välttämättömiä kirkon elämälle ja uskolle. Traditio on elävä, Pyhän Hengen ohjaama, ja varmistaa, että Kristuksen sanoma ymmärretään ja eletään täysimääräisesti vuosisadasta toiseen.
Katolilaiset uskovat, että traditio on yhtä tärkeä kuin Raamattu, koska molemmat ovat Jumalasta ja täydentävät toisiaan. Traditio säilytti ja välitti Jeesuksen opetukset ennen Uuden testamentin valmistumista.
Raamattu sellaisena kuin sen tunnemme määriteltiin vasta 300-luvulla, kun kirkko tradition kautta päätti, mitkä kirjoitukset olivat Jumalan inspiroimia. Traditio säilytti Kristuksen opetukset siihen asti, kunnes kaanon vahvistettiin.
Traditio auttaa tulkitsemaan Raamattua ja varmistaa uskon yhtenäisyyden. Ilman sitä yksilölliset tulkinnat voisivat aiheuttaa hajaannusta.
2 Tessalonikalaiskirje 2:15 – "Pitäkää kiinni perinteistä" korostaa tradition tärkeyttä, joka välitettiin suullisesti.
Johannes 21:25 – "Kaikkea ei ole kirjoitettu" muistuttaa, että Jeesuksen opetukset ulottuvat Raamatun ulkopuolelle.
1 Korinttilaiskirje 11:2 – "Pidätte kiinni perinteistä" vahvistaa tradition käytön varhaiskirkossa.
2 Timoteus 2:2 – "Opeta toisille" osoittaa uskon suullisen välityksen osana traditiota.
Johannes 16:12–13 – "Minulla on vielä paljon sanottavaa" osoittaa, että Pyhä Henki jatkaa kirkon ohjaamista Raamatun ulkopuolelle.
Matteus 28:19–20 – "Opettakaa kaikkia kansoja" korostaa apostolien vastuuta välittää uskoa.
Apostolien teot 2:42 – "He pysyivät opetuksessa" osoittaa, että varhaiset kristityt seurasivat Raamatun ulkopuolisia opetuksia.
1 Tessalonikalaiskirje 2:13 – "He ottivat vastaan Jumalan sanana" sisältää apostolisen saarnan Jumalan sanana.
2 Pietarin kirje 1:20–21 – "Mikään profetia ei ole yksityistä tulkintaa" korostaa Magisteriumin tarvetta Raamatun tulkinnassa.
1 Korinttilaiskirje 15:1–2 – "Välitin teille sen, mitä itse sain" vahvistaa uskon suullisen välityksen, joka on olennaista traditiossa.
