Kirkko-Catolisen kirkon papien avioliittokielto on juurtunut vuosisatojen perinteeseen, joka perustuu teologisiin, historiallisiin ja henkisiin perusteisiin. Pappien celibatian käytäntö, vaikka se ei olekaan dogma, on kirkollinen sääntö, joka edustaa kutsua omistautua yksinomaan Jumalalle ja yhteisön palvelukseen, innoittamana Jeesus Kristuksen omasta esimerkistä.
Celibat elämä antaa papille mahdollisuuden omistautua täysin hänen tehtävälleen. Kieltäytymällä avioliitosta, pappi symboloi täydellistä omistautumista Herralle ja kirkolle, ollen enemmän käytettävissä vastaamaan uskovien henkisiin ja pastoraaleihin tarpeisiin. Tämä sitoumus pyrkii helpottamaan paitsi hänen toimintaansa myös ilmaisemaan jakamatonta rakkautta ja radikaalia uskollisuutta Jumalan valtakunnalle.
Raamatussa Pyhä Paavali, ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille, väittää, että celibatia mahdollistaa suuremman vapauden keskittyä "Herran asioihin" (1 Korinttia 7:32-35) ilman perhe-elämän häiriötekijöitä. Tämä vapaus heijastuu pastoraaliseen käytäntöön, jossa pappi on valmiimpi ottamaan vastuuta yhteisön hyväksi. Matteuksen evankeliumissa 19:12 Jeesus myös ehdottaa joidenkin valitsevan vapaaehtoisesti celibatin "taivaan valtakunnan tähden", ihanteen, jonka Kirkko-Catolinen kirkko pitää sopivana niille, jotka harjoittavat papin tehtävää.
Kirkko-Catolisen papiston celibatian perinne ulottuu 400-luvulle, mutta se virallistettiin Latrainen toisen kirkolliskokouksen (Konsilio Laterano II) kautta vuonna 1139, jolloin celibatia tuli pakolliseksi pappeille. Tämä sääntö vahvisti papinelämän elämistä Kristuksen laajentumana itse Kristuksessa, joka eli celibatilla ja omistautuneena jumalalliselle tehtävälle.
Kirkko näkee celibatian konkreettisena merkkinä pappien kokonaisvaltaisesta ja radikaalista omistautumisesta, joita kutsutaan elämään "in persona Christi" eli Kristuksen persoonassa, todistaen Jumalan valtakunnan todellisuutta.
Celibatiaa pidetään myös ikuisen elämän ennakoinnina. Jeesus Matteuksen evankeliumissa 22:30 toteaa, että ylösnousemuksessa "he eivät mene naimisiin eivätkä mene naimisiin", viitaten kutsuun yhtymään Jumalan kanssa, joka ylittää maalliset siteet. Näin ollen papinelämäcelibatia on tämän eskatologisen ihanteen ilmaus, jossa pappien elämästä tulee esikuva ikuisesta yhteydestä Jumalan kanssa.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tämä sääntö ei ole universaali. Itäisen katolisen kirkon pappeina voivat toimia naimisissa olevat miehet, vaikka celibatia on pakollista piispoille. Tämä monimuotoisuus osoittaa, että vaikka kirkko arvostaa celibatiaa tärkeänä merkkinä omistautumisesta Jumalalle, se tunnustaa myös naimisissa olevien miesten panoksen papinelämään.
Celibatia on siis erityinen valinta ja kutsumus, joka mahdollistaa papin todistaa Jumalan valtakunnan rakkautta ja sitoutumista kokonaisuudessaan. Tämä kutsumus, vaikka vaativa, nähdään siunaustena kirkolle ja yhteiskunnalle, missä pappi, täyden omistautumisensa kautta, ruumiillistaa Jumalan rakkauden ja ikuisen elämän toivon.
Celibatia mahdollistaa papin omistautumisen elämänsä täysin Jumalalle ja kirkolle, ollen käytettävissä uskovien henkisiin tarpeisiin. Inspiroituneena Jeesuksesta ja Pyhän Paavalin opetuksesta (1 Korinttia 7:32-35), celibatia helpottaa kokonaisvaltaista sitoutumista pastoraaliseen missioon.
Celibatia on merkki papin identiteetistä Kristukseen, joka eli celibatilla. Näin pappia kutsutaan elämään "in persona Christi", symboloiden täydellistä omistautumista ja jakamatonta rakkautta Jumalan valtakuntaa kohtaan.
Jeesus toteaa, että ylösnousemuksessa "he eivät mene naimisiin eivätkä mene naimisiin" (Matteus 22:30). Celibatia on ennakoima tätä tulevaa todellisuutta, heijastaen kutsumusta täydelliseen yhteyteen Jumalan kanssa, jossa papin elämä osoittaa Jumalan valtakuntaa.
1 Korinttia 7:32-35 - Pyhä Paavali celibatian merkityksestä Jumalan palveluksessa.
Matteus 19:12 - Jeesus puhuu niistä, jotka valitsevat celibatian valtakunnan tähden.
Matteus 22:30 - Jeesus mainitsee, että ylösnousemuksessa ei ole avioliittoa, mikä osoittaa kutsumuksen ikuiselle elämälle.
CIC 1579
